Ohjeita pentuvierailulle

Kun tulet kasvattajan luokse katsomaan pieniä pentuja, on mahdollista, että kuljetat vaatteissasi, käsissäsi ja kengänpohjissasi pennuille haitallisia bakteereita tai muita taudinaiheuttajia. Pentuvierailulle kannattaa valita siksi vaatteet, joissa et ole oleskellut koiratapahtumissa tai koirapuistossa. Kasvattajan luo saapuessasi riisuthan kegän jo eteisessä. Kädet pestään saippualla ennen pentuihin koskemista. Mikäli kotona olevat koirasi sairastavat, on pentuvierailu siirrettävä myöhempään ajankohtaan tartuntariskin minimoimiseksi.

Jos mukanasi on lapsia, keskustele heidän kanssaan etukäteen, miten pentujen kanssa toimitaan. Jos lapselle ei ole tuttua, miten koiria käsitellään ja lähestytään, myös tästä on hyvä puhua. Lapset eivät saa nostaa pentuja, sillä putoaminen voi olla pennulle kohtalokasta. Pienet pennut ovat yllättävän nopeita liikkeissään ja voivat lipsahtaa aikuisenkin käsistä. Mikäli lapsi ei usko aikuisten ohjeistusta olla nostamatta pentuja, pentuvierailu hänen osaltaan päättyy siihen. Pentujen turvallisuus on aina etusijalla.

Emokoirat voivat olla suojelevaisia pennuistaan. Jotkut emot stressaavat, kun vieraat käsittelevät niiden pentuja, ja tällöin on sekä emon, pentujen että vierailijoiden kannalta mukavampaa ja stressittömämpää, jos emo saa olla omassa tilassaan vierailun ajan, käyden ehkä välissä ruokkimassa tai tarkastamassa pennut. Emo on kuitenkin aina nähtävillä, mikäli pennut ovat alle 7-viikkoisia.

Muistathan, että pentuvierailulle pääseminen ei automaattisesti tarkoita, että teille sopiva pentu on löytynyt. Vierailun tarkoituksena on tutustua kasvattajaan ja pentueeseen sekä kasvattajan osalta arvioida, olisiko pentueessa koiraa, joka mahdollisesti sopisi juuri teille. Vierailusta saa eniten irti, kun samalla kysyy kasvattajalta kaikki mahdolliset askarruttavat kysymykset ja vastaa myös rehellisesti kasvattajan mahdollisesti esittämiin kysymyksiin. Ennen pentuvierailua on hyvä käydä kasvattajan kanssa keskustelua sähköpostin tai puhelimen välityksellä, sillä söpöjen pentujen vaikutus voi olla sokaiseva, ja tärkeät asiat silloin helposti unohtuvat taka-alalle.

Pentueen hoito on kasvattajalle suuri ponnistus, joten älä tule pentuvierailulle huvin vuoksi. Jos sinulla ei ole mitään todellista aikomusta hankkia pentua, kerro se kasvattajalle etukäteen. Näin kasvattaja voi priorisoida todelliset ostajaehdokkaat, joiden tapaaminen on tärkeää. Jos kasvattajalla on vapaata aikaa, on pentuja toki mahdollista päästä katsomaan, vaikka ajankohta omalle pennulle ei olisikaan vielä oikea. Rotuun tutustuminen kannattaa kuitenkin ajoittaa ajankohtaan, jolloin pentuja ei ehkä olekaan, jotta mahdolliset pentusöpöyden aiheuttamat tunnekuohut jäävät taka-alalle, ja tutustujalla on mahdollisuus oikeasti tarkastella koiria ja niiden ominaisuuksia. Aikuinen koira on aina paljon enemmän rotunsa esimerkki, kuin pikkuinen, muutaman viikon ikäinen pentu.


Tekstin kirjoittanut © SUSUNAN